Somewhere over the rainbow..

...                Skies are blue,
                   And the dreams that you dare to dream
                   Really do come true.

Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että mitä oikeastaan on aito Brasilia. Se on jotain mitä ei heti huomaa. Jotain mikä on pinnalta kiiltävä mutta sisältä ruosteessa. 
Brasilia.
Osalla ihmisistä on uima-allas pihalla, sisäkkö ja puutarhuri. ~... mutta kun ajetaan autolla viisi minuuttia toiseen suuntaan tulee vastaan taloja, millaisia ei suomessa näe - koska sellaisia ei yksinkertaisesti edes rakenneta. Taloja, jotka voisi olla pikkupoikien leikkimajoja. Ja niissä asuu ihmisiä. 
Ihmisiä.
Ja lapsia. Jotka joutuvat ehkä lopettamaan opiskelun aikaisemmin koska perhe tarvitsee lisää tuloja - ja lasten täytyy mennä töihin. Lapsia, joilla on unelmia, mutta vain vähän mahdollisuuksia toteuttaa ne.
Koulumatkalla ohitan suuren rakennuksen, jonka ikkunoista suuret silmät tuijottavat minua. Pihalla roikkuu pieniä vaatteita kuivumassa ränsistyneen leikkikentän takana. Vasta myöhemmin tajuan että rakennus jonka ohi joka päivä kuljen, on orpokoti. Eikä tässäkään kaupungissa ainoa laatuaan. Koska on niin täynnä, että yksi ei riitä. 
Samoin kuin vankila. Joka sijaitsee reitilläni jalkapalloharkkoihin. Joka päivä siitä ohi kulkiessa - tervehtiessä aseistettuja vartijoita - en voi olla ajattelematta mitä siellä, kahden paksun sähköistetyn piikkimuurin, sisällä on.


Vaihto-oppilaana monesti luulee, ja haluaa uskoa, että koko maailma on hyvä. Mutta joka päivä asiat puhuvat päinvastaista. Tappelu koulun pihalla. Tai liikenneonnettomuus, jossa luokkakaverisi on osallisena. 
Vasta kolmen kuukauden jälkeen olen oppinut oikein kunnolla aukaisemaan silmät ja näkemään että ehkä kaikki ei olekkaan niin mustavalkoista kuin aluksi luulin. Kotiin illalla kävellessä tajuan että ehkä mae onkin oikeassa, kun ei päästä minua yksin ulos pimeän jälkeen. Ehkä maailma ei olekkaan niin viaton. Enkä näe siitä kuin ihan pienen pienen palan.
Ennen tänne tuloa luulin tietäväni jotain. Mutta mitä enemmän näen ja opin, tajuan että en loppujen lopuksi tiedä oikeastaan mitään. 

 


Beijos, Emma