Memories last forever

Suomielämää on jatkunut nyt sellaiset reilut kaksi viikkoa ja aika tuntuu lentävän siivillä eteenpäin.Kun tulin kotiin, tuntui siltä ettei lähdöstä lankaan olisi melkein vuotta, vaan olisin  
hyvästellyt suomen muutama hassu kuukausi sitten. Kavereiden kanssa jatkettiin siitä mihin viimeksi jäätiin, ja oli todella hyvä päästä taas oman ihanan perheen luokse ja nukkumaan ikiomaan sänkyyn. Tuntuu kuin olisin ajellut näitä teitä viimeksi eilen, kuin en olisikaan ollut poissa.. mutta kun sitten katsellaan syvemmälle niin yllätävän monia asioita on muuttunut..

      Kun mietin Brasiliaa, elämä siellä ja kaikki tuntuu jotenkin niin kaukaiselta ja aivan kuin se olisikin ollut vain unta. Välillä tulee sellainen jännä fiilis ja mietin että tapahtuiko se kaikki oikeasti...  Kaikki kokemukset, muistot ja tapahtumat ovat kuitenkin vahvassa muistissa, mutta silti en voi sanoa että varsinainen ikävä Brasiliaa kohtaa olisi vielä ollut. Kai se kuuluu asiaan, ja kun koulu alkaa ja elämä painaa taas päälle niin sitten kai se ikäväkin sitten iskee..

Ehkä silti kaipaan Brasilialaisten iloisia naamoja, hauskoja luokkakavereitani ja papukeittoa. Mutta ylivoimasesti eniten kaipaan portugalin puhumista ! Vielä kahden viikonkin jälkeen portugalia pulpahtelee jos mihinkin väliin ja itsekseni sille sitten naureskelen. Suomen kieli oli ensimmäisellä viikkolla ja välillä vieläkin on sellaista vääntelyä, kun yritän saada järkeviä sanoja peräkkäin että tuntuu hassulta miten se voi ollakin niin vaikeaa.. Pienellä portugalin korostuksella ja aksentilla vieläkin kai välillä puhelen, ainakin ässä tulee kuulema kauhean suhahtaen ja mitähän vielä. 

Joidenkin vaihtari kavereideni kanssa olen puhunut, ja monella on päällä aivan hirveä Brasilia-ikävä ja masennus olla taas kotimaassa. Itselleni ei tämä vaihe siis ainakaan vielä ole iskenyt, mutta monet varoittelevatkin että se tulee vasta sitten muutaman kuukauden normielon jälkeen. Täällä elämä on niin helppoa ja mukavaa että en kyllä murehdi yhtään siitä että olen taas kotona. Vaihtovuosi kestää sen tietyn ajan, ja sen jälkeen palataan vanhaan. Olen kokenut sen vuoden ilot, surut ja vaikeudet, nyt elämää on hyvä jatkaa täällä. Niin se vain menee. Suomi on ihan kiva maa. 

 
Joskus vielä palaan Brasiliaan ja sitten voin taas omistautua sille maalle, mutta nyt elämä on tässä ja niin sen kuuluukin olla. Toivon että en koskaan unohda kaikkea sitä mitä vuoden aikana opin, ja miten siellä kasvoin - koska se ei todellakaan ollut helppo koulu. 
Tuntuu hassulta jättää tämä bloggailu, kun sitä vuoden on säännöllisesti kirjoittanut, mutta toivon että kaikki jotka tätä jaksoivat lukea ja olla mukana kannustamassa saivat itsekkin kokea pienen palan Brasiliaa ja vaihtovuotta. Saa nähdä jos tätä vielä jossain vaiheessa jatkan, mutta tässä vaiheessa on hyvä kiittää kaikkia tasapuolisesti. Ja toivottaa hyvät kesänjatkot ! Até mais !
 

 Beijos, Emma

Ylöspäin alaspäin

KOTONA ollaan !! Tai ainakin melkein. Helsinki-Vantaan lentokentällä odottelen viimeistä lentoa kohti Oulua.. mutta kyllä tätä voi jo kodiksi kutsua.. Lento Caxiaksesta Sao pauloon oli huonon sään takia peruuttu, joten piti linja-autolla mennä Porto Alegreen josta sitten päästiin sao pauloon menevälle lennolle.. Yö viiden tähden hotellissa ja kerrankin tuli nukuttuakin. Aamulla takaisin kentälle odottelemaan muita vaihtareita ja tekemään mun Check-in, ja ennen kuin edes huomasin katselin viimeistä kertaa lentokoneen ikkunasta Brasilian maankamaraa. Nähdään taas.

Ei tullut lennolla oikein nukuttua, mutta se nyt oli jo odotettavissakin.. Pariisin kentällä kun istuskelin odottelemassa suomea kohti lähtevää lentoa ja ympäriltä alkoi kuulumaan yhä useamman suusta suomea niin melkein paniikki iski että mitähän tästäkin tulee. Kieli ei oikein tahdo vääntyä enään mihinkään suuntaan.. Tai kyllä kai sanoja tulee suusta ulos mutta tuntuu että en oikein puhu mitään kauhean älyllistä.

Täällä helsingissä viimeistäänkin iski tajuntaan että täällä sitä sitten ollaan Emma.. 

Laitoinpa sitten realit säästöön ja otin eurot esiin. Enään ei soi samba, vaan radiossa soittaa Indica. Istun täällä syöden salmiakkia ja katsellen vaaleiden päiden merta. Miten saan Brasilian Emman siihen entiseen muottiin ? Sen tulee vain aika näyttämään. Hieman sekavassa olossa ollaan.. Johtuen myös unen puuttesta ja loputtomasta matkustamisesta.

Tunnin päästä alkaa varmaan koneeseen pääsemään sisälle. 

Juhannukseksi kotiin. Kävi miten kävi, aina on hyvä palata kotiin. 

~ Emma 

Viikko...

Eli jäljellä kuusi päivää.. Suomeen perille pääsen tosin vasta 22. päivä mutta täällä kuitenkin enään se viikko jäljellä.. Keksiviikkona siis 20.päivä lento Caxias do sul ( kaupunki tässä tunnin ajomatkan päässä ) - Sao Paulo.. Sao Paulossa sitten pitäis venata yks päivä ennen kuin 21. päivä sitten vilkuttelen lopulliset jäähyväiset Brasilialle.. kakstoista tuntia ilmassa ja koneen vaihto Pariisissa.. Helsinkiin saavun sitten 22.päivä kolmen maissa päivällä.. siinä sitten vielä odottelua kentällä seitsemään asti illalla - kun otan viimeisen lennon kohti Oulua, josta porukat toivottavasti muistaa minut tulla hakemaan, ja siitä sitten ajellaan mökille katsomaan keskiyön aurinkoa. Jos sanoisin että hieman pelottaa kotiin paluu valehtelisin, koska tiedän että siitä ei tule helppoa. Ja vaikeammaksi sen tekee myös se että ei ole hajuakaan mitä tulee olemaan edessä... Mutta harva oikeasti ymmärtää miten paljon tämä vuosi merkitsee minun elämässä, ei se vuosi lopu siihen kun astun koneesta oman maan kamaralle.. ehei..

Paljon tuli täällä opittua... 

Ensimmäisenä kaikeasta. Perheen merkitys. Arvostamaan ja kiittämän niitä kenelle kiitos kaikeasta kuuluu. Huomaamaan miten paljon vanhemmat minun eteen vaivaa näkee. Sitä kun on vain oppinut aina pitämään itsestäänselvyytenä. Mutta ei se joka paikassa olekkaan niin päivänselvä juttu. Vaikka olenkin lähes varma että kun lentokoneesta astun ulos olen jo siskon kanssa tukkanuottasilla niin silti opin täällä näkemään perheen aivan uusin silmin ja tajuamaan että paras perhe mikä minulla voi olla on loppujenlopuksi kuitenkin ihan ikiomani. 

       Vuoden aikana opin luottamaan itseeni, ja huomasin että pystyn mihin haluan kunhan vain yritän. Opin myös että on ihan turha odottaa että ongelamat ratkeaa itsestään, vaan sinun pitää itse olla vastuussa teoista ja virheistä.. sinun pitää selvitä niistä alamäistä ja pulmista yksin, ei niitä  kukaan sinulle siinä vieressä jatkuvasti ole ratkomassa. 

Opin näkemään kaikki ne suomen kulttuurin hyvät puolet, ja arvostamaan suomea todellakin uudella tavalla, ja voin ylpeästi sanoa että olen suomalainen. Kaikkine huonoineenkin puolineen Suomi on kuitenkin minun kotimaa, ja paikka mihin mie kuulun.. Tämän aikasemminkin jo kirjoitin.. mutta joskus on todellakin mentävä kauas että näkisi lähelle...

Saa nyt nähdä mitä tämä lähtö vielä tuo tullessaan... Tänään aloitin järjestelemään kaappeja ja heittämään turhia tavaroita roskiin.. Pian nähdään Suomi..
Mukavaa viikon jatkoa kaikille !

Beijos, Emma 

Letting go is always the hardest part

Täällä ollaan... ... vielä jonkun aikaa.. 

Vielä jonkun aikaa kuljen näitä samoja katuja.. juttelen näiden tutuiksi ja ystäviksi tulleiden ihmisten kanssa. Vielä jonkun aikaa puhun vierasta kieltä ja vielä jonkun aikaa olen brasilialainen... 

mutta 12 päivän päästä palaan takaisin siihen kulttuuriin ja niihin tapoihin mihin kasvoin ja mihin totuin..  Aloitan alusta. Tai yritän vähintäänkin jatkaa siitä mihin jäin viimeksi. Käännän kirjan uudelle sivulle ja katson mitä tarinassa seuraavaksi seuraa.. Opettelen uudestaan syömään ruisleipää, yritän muistaa että sisällä ei tarvitsekkaan pitää kenkiä jalassa ja ruuan jälkeen on kohteliasta kiittää.

Vielä hetki niin olen kotona. Oman perheen kanssa. Olen täysi-ikäinen ja käyn koulua jossa pitää yhtäkkiä opiskellakin.

Luultavasti tajuan lähdön vasta ensiviikon puolessa kun alan katselemaan että mitäs sitä sitten viedään kotiin vuodesta ja otan matkalaukun hyllyltä alas. Alan kirjottelemaan lähtiäiskortteja ja miettimään lentoaikataulua. Todellisuus vasten kasvoja. 

Beijos, Emma 

Maailman keuhkoin

Olá !

Ihan ensimmäisenä voin kyllä isoin kirjaimin mainita, että oli se kyllä kaiken sen vaivan arvoista lähteä amazonille. Epäilemättä minun koko vaihtovuoden paras kokemus.. Ei niitä sieltä saatuja muistoja, elämyksiä ja ystävyyssuhteita voi rahalla määritellä, eikä sanoillakaan kovin helposti kuvailla.. 

   Matka alkoi siis 19. päivä kun aamu neljältä noustin ylös ja kiirehdittiin lentokentälle. Sieltä lähtöselvityksien ja turvatarkastusten takaa sitten löyty muu vaihtariporukka joka täältä etelästä oli samalla lennolla lähdössä. 

Hong Kong, Hollanti, Uusi-Seelanti, Turkki, Norja, Belgia, Italia, Suomi

 Ennen kun huomattiinkaan oltiin jo koneessa manauksen yllä ja kateltiin alla näkyvää puiden tiheikköä ja kiemurtelevaa ruskean sumeaa jokea. Lentokentällä kerättiin koko vaihtarijoukko kasaan, ja yhteensä meitä sitten oli loppujen lopuksi 49 vaihtaria 13 eri maasta. Oli Hong Kongista Kanadaan asti ja kaikkea siltä väliltä. Itse siis taas vaihteeksi ainoana suomalaisena. 

Ensimmäinen yö vierähti manauksen hotellissa, ja aamulla odotti city-tour.. Ainoana huonona puolena, että Manaus ei ole tunnettu kovinkaan kauniina kaupunkina, joten odotettavissa ei ollut mitään kauhean hienoa.. 

Taustalla teatteri- amazon

Tällä hetkellä muuten manauksessa on ollut kovin sadekausi aikoihin, ja joen pinta onkin korkeammalla kuin sataan vuoteen... eli historillisia hetkiä todistamassa. Kaupungissa joki oli tulvinut joillekkin kaduille ja joistakin taloista näkyvillä oli vain katot.. 

Seuraavaksi suunnattiin kohti Presidente figueiredoa, siellä ohjelmassa vesiputouksilla uintia ja yöllinen kävelyretki sademetsässä. Ei näkynyt käärmeitä eikä hämähäkkejä.. lepakoita kylläkin oli luolien katot täynnä.

Yöllä vesiputouksella !

  21. päivä maanantaina sitten palattiin manaukseen tarkoituksena lastata itsemme laivoihin ja asuskella niissä sitten sellaiset 6 päivää. Laivoja oli siis yhteensä kolme, kaksi nukkumiseen ja muuhun yleiseen hyödylliseen tarkoitettua, ja yksi ravintolaksi muunnettu. Vaihtariporukka siis jaettiin kahtia näihin kahteen muuhun veneeseen nimeltään Jacaré ( alligaattori ) ja Anaconda. Itse jäin tähän edelliseen veneeseen, minun lisäksi melkoinen sakki Thaimaalaisia, Uusi-Seelantilaisia, Saksalaisia, ja muuta epämääräistä sieltä täältä peräisin olevaa porukkaa. Tämän erottelun seurauksena oli se, että Jacaré ja anaconda olivat loppujenlopuksi kuin kaksi erinäistä matkaa.. joka päivä toisiamme nähtiin, mutta erit kokemukset jokaiselle kuitenkin tuli. Mutta näin pienemmällä porukka tuli se jokin paremmin esille. 

     En nyt ala tähän päivä päivältä luetteloa tekemään meidä ohjelmasta, mutta mitä nyt muunmuassa tehtiin...

Käytiin tapaamassa ja oppimassa 'modernista' intiaaniheimosta, modernilla tarkoitan sitä että kyllä sieltä kylästä televisio yksi taisi löytyä, ja käyttivät normaaleja vaatteitakin, mutta maalasivat itsensä ja erinäiset rituaalit mm. naimisiin mennessä olivat ihan normaalissa käytössä. 

Thaimaa !

Apteekki

Hanska... Naimisiin hinkuvan miehen käytettävä ennen naimalupaa.. Täytettynä muurahaisilla

..-

Koululaisia

Kalastettiin piranjoita ! Piranjoihin kyllä sen verran petyin, kun sain kuulla, että jos hyppäisin jokeen, sinne siimekseen missä ne piranjat luuraa, eivät ne minua söisi niinkuin sarjakuvissa. : D 

 

 

Veneiltiin intiaanikanooteilla.

 

Vierailtiin paikallisten kylässä, pelattiin jalkapallo-ottelu paikallisia joukkueita vastaan, autettiin maalamaan muutamia taloja ja muuten vain leikittiin ja juostiin ympäriinsä kylän lasten kanssa.Yhtenä iltana pystytettiin kylän lapsille elokuvateatteri, ja katsottiin yhdessä piirretty- Rio. 

Vaihtarit vastaan paikalliset ! ( Väriero ? )

Nukuttiin yöt riippumatossa ja aamulla ylös niskat jumissa. Loppujen lopuksi aloin jo pitämään siitäkin...

Metsästettiin yöllä alligaattoreita, vaikka ei me niitä kyllä pahemmin löydetty, muutakuin niitä avuttoman kokoisia.  

Alligaattorin poikanen

Laiskiainen

Viimeisenä yönä otettiin riippumatot kainaloon ja raahauduttiin keskelle sademetsää viettämään yö siellä.. kuunnellen metsän ääniä ja hengittäen sademetsän ilmaa. Kun saatiin riippumatot pystytettyä ja alettiin tarkastelemaan ympärille, että millaisessa paikasse sitä sitten ollaan.. Taskulamppojen valossa siellä katoksen siimeksessä irvistelee käden kokoiset hämähäkit ja muut mukavat... Noh. Rohkeimmat niitä sitten tappamaan ja työtä siinä olikin. Lopulta painetaan valot sammuksiin ja kuunnellaan sammakon soittoa, joka kuullostaa paremminkin joltain valtavalta karhulta, ja toivotaan ettei katosta tipu yön aikana mitään riippumattoosi sinua ilahduttamaan.. Hyvää yötä ja näillä mennään....

Amazon on jotain mitä jokaisen pitäisi kokea. 

ANACONDA !

Seisoa laivan kannella pimeässä hiljaa ja katsella ylös tähtiä, joita tuntuu olevan siellä monin verroin enemmän kuin kaupungin sykkeessä. Hengittää maailman keuhkoin ja kuulla tuulen laulu sademetsän siimeksessä. Nähdä ne tuhannet värit ja kuviot. Avata silmäsi aivan toisenlaiselle maailmalle. Amazon.

~ Emma

AMAZONILLE

HUOMENNA viidelta aamulla Porto Alegren lentokentalle etta ehditaan lentokoneeseen, ja sitten se on tervemenoa ! Pitaa katella vissiin niiden hyttysten ja muiden ottiaisten peraan etteivat syo minua, kun en sitten loppujenlopuksi edes ottanut siihen malariaan laakitysta, kun ei ne laakarit kattoneet tarpeelliseksi... joten menkaa sitten niiden puheille jos ei minua ala kuulumaan takaisin.. 
Olenko PIKKUSEN innoissani, kun viimein paasen lahtemaan sinne metikkoon, kun sinne olen niin paljon halunnut ! 9 paivaa siella ja sitten takaisin ! JOTEN BEIJOSS ATE MAIS !  - Emma

Rumpupalikoita

Aika näyttää vyöryvän kauhella vauhdilla, ja tämä kirjoittelu unohtuu ! Lähtö lähestyy ja siksi pitää vähän kiirettä kun pitäis kohta joka suuntaan olla menossa, mutta kyllä se siitä ! 

En ole tainnut tässä blogissa mainita, mutta olen siis osa tätä meidän suuren kaupungin suurta orkesteria.. Näitä tälläisiä ei suomessa pahemmin näy, mutta se sellainen soittokunta vai miksi sitä ikinä kutsutaankaan joka marssii kadulla soittaen niitä rumpuja itsenäisyyspäivänä jne.. Ja soitan siis kellopeliä. Toissa viikonloppuna meillä oli esiintyminen sellaisessa kirjan julkistamis tilaisuudessa tai vastaavassa, ja se oli minun ensimmäinen ja viimeinen esiintyminen ipên orkesterissa : D Hyvin kai se meni, ja vaikka siinä joku vähän väärin soittaisi niin eikun hymy vain naamalle ja eteenpäin.

Että hyvin täällä menee ja sillein.

Nyt edellisellä viikolla kävin vielä viimeisellä vierailulla Vacariassa, eli minun edellisessä kotikaupungissa, sanomassa heipat parhaille ystäville ja luokkakavereille.. Jäi vieläkin monia joita ei enään ole näkynyt sen jälkeen kun muutin tänne, mutta ei kai sille enään mitään mahda. Puolen vuoden ajalta jätin taakseni melkoisen joukon tärkeitä ihmisiä, että voin vain päässäni laskeskella kuinka paljon sakkia tänne loppujenlopuksi jätän. Minun ensimmäisen hostperheen kanssa edelleenkin olen todella hyvissä väleissä, ja niiden luona mie yövyinkin - ja ne halusi viedä minut paikkaan nimeltä Piratuba, sellainen keskus jossa on paljon uima-altaita, jossa vesi on luonnollista, eli ei klooria .. keskilämpötila jotain 35 astetta. 

Ja tämän viikon lauantaina Amazonille ! En siitä ole tainnutkaan infota, mutta 19. päivä siis tämä tyttö lähtee amazonille vaihtareiden kanssa katselemaan intiaaneja, sammakoita ja sen sellaista. Yhdeksän päivää siellä, joten ennen kuun loppua ei kannata odotella postausta ! Olenko vähän innoissani ! Mutta kun sieltä palaan niin sitten voikin alkaa kotiinpaluuta jo laskemaan päivissä ja kohta jo kahden käden sormillakin.

Pitää vain yrittää täysillä nauttia loppuajasta ja näillä mennään ! 

Beijos ~~  Emma