Memories last forever

Suomielämää on jatkunut nyt sellaiset reilut kaksi viikkoa ja aika tuntuu lentävän siivillä eteenpäin.Kun tulin kotiin, tuntui siltä ettei lähdöstä lankaan olisi melkein vuotta, vaan olisin  
hyvästellyt suomen muutama hassu kuukausi sitten. Kavereiden kanssa jatkettiin siitä mihin viimeksi jäätiin, ja oli todella hyvä päästä taas oman ihanan perheen luokse ja nukkumaan ikiomaan sänkyyn. Tuntuu kuin olisin ajellut näitä teitä viimeksi eilen, kuin en olisikaan ollut poissa.. mutta kun sitten katsellaan syvemmälle niin yllätävän monia asioita on muuttunut..

      Kun mietin Brasiliaa, elämä siellä ja kaikki tuntuu jotenkin niin kaukaiselta ja aivan kuin se olisikin ollut vain unta. Välillä tulee sellainen jännä fiilis ja mietin että tapahtuiko se kaikki oikeasti...  Kaikki kokemukset, muistot ja tapahtumat ovat kuitenkin vahvassa muistissa, mutta silti en voi sanoa että varsinainen ikävä Brasiliaa kohtaa olisi vielä ollut. Kai se kuuluu asiaan, ja kun koulu alkaa ja elämä painaa taas päälle niin sitten kai se ikäväkin sitten iskee..

Ehkä silti kaipaan Brasilialaisten iloisia naamoja, hauskoja luokkakavereitani ja papukeittoa. Mutta ylivoimasesti eniten kaipaan portugalin puhumista ! Vielä kahden viikonkin jälkeen portugalia pulpahtelee jos mihinkin väliin ja itsekseni sille sitten naureskelen. Suomen kieli oli ensimmäisellä viikkolla ja välillä vieläkin on sellaista vääntelyä, kun yritän saada järkeviä sanoja peräkkäin että tuntuu hassulta miten se voi ollakin niin vaikeaa.. Pienellä portugalin korostuksella ja aksentilla vieläkin kai välillä puhelen, ainakin ässä tulee kuulema kauhean suhahtaen ja mitähän vielä. 

Joidenkin vaihtari kavereideni kanssa olen puhunut, ja monella on päällä aivan hirveä Brasilia-ikävä ja masennus olla taas kotimaassa. Itselleni ei tämä vaihe siis ainakaan vielä ole iskenyt, mutta monet varoittelevatkin että se tulee vasta sitten muutaman kuukauden normielon jälkeen. Täällä elämä on niin helppoa ja mukavaa että en kyllä murehdi yhtään siitä että olen taas kotona. Vaihtovuosi kestää sen tietyn ajan, ja sen jälkeen palataan vanhaan. Olen kokenut sen vuoden ilot, surut ja vaikeudet, nyt elämää on hyvä jatkaa täällä. Niin se vain menee. Suomi on ihan kiva maa. 

 
Joskus vielä palaan Brasiliaan ja sitten voin taas omistautua sille maalle, mutta nyt elämä on tässä ja niin sen kuuluukin olla. Toivon että en koskaan unohda kaikkea sitä mitä vuoden aikana opin, ja miten siellä kasvoin - koska se ei todellakaan ollut helppo koulu. 
Tuntuu hassulta jättää tämä bloggailu, kun sitä vuoden on säännöllisesti kirjoittanut, mutta toivon että kaikki jotka tätä jaksoivat lukea ja olla mukana kannustamassa saivat itsekkin kokea pienen palan Brasiliaa ja vaihtovuotta. Saa nähdä jos tätä vielä jossain vaiheessa jatkan, mutta tässä vaiheessa on hyvä kiittää kaikkia tasapuolisesti. Ja toivottaa hyvät kesänjatkot ! Até mais !
 

 Beijos, Emma