Ylöspäin alaspäin

KOTONA ollaan !! Tai ainakin melkein. Helsinki-Vantaan lentokentällä odottelen viimeistä lentoa kohti Oulua.. mutta kyllä tätä voi jo kodiksi kutsua.. Lento Caxiaksesta Sao pauloon oli huonon sään takia peruuttu, joten piti linja-autolla mennä Porto Alegreen josta sitten päästiin sao pauloon menevälle lennolle.. Yö viiden tähden hotellissa ja kerrankin tuli nukuttuakin. Aamulla takaisin kentälle odottelemaan muita vaihtareita ja tekemään mun Check-in, ja ennen kuin edes huomasin katselin viimeistä kertaa lentokoneen ikkunasta Brasilian maankamaraa. Nähdään taas.

Ei tullut lennolla oikein nukuttua, mutta se nyt oli jo odotettavissakin.. Pariisin kentällä kun istuskelin odottelemassa suomea kohti lähtevää lentoa ja ympäriltä alkoi kuulumaan yhä useamman suusta suomea niin melkein paniikki iski että mitähän tästäkin tulee. Kieli ei oikein tahdo vääntyä enään mihinkään suuntaan.. Tai kyllä kai sanoja tulee suusta ulos mutta tuntuu että en oikein puhu mitään kauhean älyllistä.

Täällä helsingissä viimeistäänkin iski tajuntaan että täällä sitä sitten ollaan Emma.. 

Laitoinpa sitten realit säästöön ja otin eurot esiin. Enään ei soi samba, vaan radiossa soittaa Indica. Istun täällä syöden salmiakkia ja katsellen vaaleiden päiden merta. Miten saan Brasilian Emman siihen entiseen muottiin ? Sen tulee vain aika näyttämään. Hieman sekavassa olossa ollaan.. Johtuen myös unen puuttesta ja loputtomasta matkustamisesta.

Tunnin päästä alkaa varmaan koneeseen pääsemään sisälle. 

Juhannukseksi kotiin. Kävi miten kävi, aina on hyvä palata kotiin. 

~ Emma 

Viikko...

Eli jäljellä kuusi päivää.. Suomeen perille pääsen tosin vasta 22. päivä mutta täällä kuitenkin enään se viikko jäljellä.. Keksiviikkona siis 20.päivä lento Caxias do sul ( kaupunki tässä tunnin ajomatkan päässä ) - Sao Paulo.. Sao Paulossa sitten pitäis venata yks päivä ennen kuin 21. päivä sitten vilkuttelen lopulliset jäähyväiset Brasilialle.. kakstoista tuntia ilmassa ja koneen vaihto Pariisissa.. Helsinkiin saavun sitten 22.päivä kolmen maissa päivällä.. siinä sitten vielä odottelua kentällä seitsemään asti illalla - kun otan viimeisen lennon kohti Oulua, josta porukat toivottavasti muistaa minut tulla hakemaan, ja siitä sitten ajellaan mökille katsomaan keskiyön aurinkoa. Jos sanoisin että hieman pelottaa kotiin paluu valehtelisin, koska tiedän että siitä ei tule helppoa. Ja vaikeammaksi sen tekee myös se että ei ole hajuakaan mitä tulee olemaan edessä... Mutta harva oikeasti ymmärtää miten paljon tämä vuosi merkitsee minun elämässä, ei se vuosi lopu siihen kun astun koneesta oman maan kamaralle.. ehei..

Paljon tuli täällä opittua... 

Ensimmäisenä kaikeasta. Perheen merkitys. Arvostamaan ja kiittämän niitä kenelle kiitos kaikeasta kuuluu. Huomaamaan miten paljon vanhemmat minun eteen vaivaa näkee. Sitä kun on vain oppinut aina pitämään itsestäänselvyytenä. Mutta ei se joka paikassa olekkaan niin päivänselvä juttu. Vaikka olenkin lähes varma että kun lentokoneesta astun ulos olen jo siskon kanssa tukkanuottasilla niin silti opin täällä näkemään perheen aivan uusin silmin ja tajuamaan että paras perhe mikä minulla voi olla on loppujenlopuksi kuitenkin ihan ikiomani. 

       Vuoden aikana opin luottamaan itseeni, ja huomasin että pystyn mihin haluan kunhan vain yritän. Opin myös että on ihan turha odottaa että ongelamat ratkeaa itsestään, vaan sinun pitää itse olla vastuussa teoista ja virheistä.. sinun pitää selvitä niistä alamäistä ja pulmista yksin, ei niitä  kukaan sinulle siinä vieressä jatkuvasti ole ratkomassa. 

Opin näkemään kaikki ne suomen kulttuurin hyvät puolet, ja arvostamaan suomea todellakin uudella tavalla, ja voin ylpeästi sanoa että olen suomalainen. Kaikkine huonoineenkin puolineen Suomi on kuitenkin minun kotimaa, ja paikka mihin mie kuulun.. Tämän aikasemminkin jo kirjoitin.. mutta joskus on todellakin mentävä kauas että näkisi lähelle...

Saa nyt nähdä mitä tämä lähtö vielä tuo tullessaan... Tänään aloitin järjestelemään kaappeja ja heittämään turhia tavaroita roskiin.. Pian nähdään Suomi..
Mukavaa viikon jatkoa kaikille !

Beijos, Emma 

Letting go is always the hardest part

Täällä ollaan... ... vielä jonkun aikaa.. 

Vielä jonkun aikaa kuljen näitä samoja katuja.. juttelen näiden tutuiksi ja ystäviksi tulleiden ihmisten kanssa. Vielä jonkun aikaa puhun vierasta kieltä ja vielä jonkun aikaa olen brasilialainen... 

mutta 12 päivän päästä palaan takaisin siihen kulttuuriin ja niihin tapoihin mihin kasvoin ja mihin totuin..  Aloitan alusta. Tai yritän vähintäänkin jatkaa siitä mihin jäin viimeksi. Käännän kirjan uudelle sivulle ja katson mitä tarinassa seuraavaksi seuraa.. Opettelen uudestaan syömään ruisleipää, yritän muistaa että sisällä ei tarvitsekkaan pitää kenkiä jalassa ja ruuan jälkeen on kohteliasta kiittää.

Vielä hetki niin olen kotona. Oman perheen kanssa. Olen täysi-ikäinen ja käyn koulua jossa pitää yhtäkkiä opiskellakin.

Luultavasti tajuan lähdön vasta ensiviikon puolessa kun alan katselemaan että mitäs sitä sitten viedään kotiin vuodesta ja otan matkalaukun hyllyltä alas. Alan kirjottelemaan lähtiäiskortteja ja miettimään lentoaikataulua. Todellisuus vasten kasvoja. 

Beijos, Emma