Letting go is always the hardest part

Täällä ollaan... ... vielä jonkun aikaa.. 

Vielä jonkun aikaa kuljen näitä samoja katuja.. juttelen näiden tutuiksi ja ystäviksi tulleiden ihmisten kanssa. Vielä jonkun aikaa puhun vierasta kieltä ja vielä jonkun aikaa olen brasilialainen... 

mutta 12 päivän päästä palaan takaisin siihen kulttuuriin ja niihin tapoihin mihin kasvoin ja mihin totuin..  Aloitan alusta. Tai yritän vähintäänkin jatkaa siitä mihin jäin viimeksi. Käännän kirjan uudelle sivulle ja katson mitä tarinassa seuraavaksi seuraa.. Opettelen uudestaan syömään ruisleipää, yritän muistaa että sisällä ei tarvitsekkaan pitää kenkiä jalassa ja ruuan jälkeen on kohteliasta kiittää.

Vielä hetki niin olen kotona. Oman perheen kanssa. Olen täysi-ikäinen ja käyn koulua jossa pitää yhtäkkiä opiskellakin.

Luultavasti tajuan lähdön vasta ensiviikon puolessa kun alan katselemaan että mitäs sitä sitten viedään kotiin vuodesta ja otan matkalaukun hyllyltä alas. Alan kirjottelemaan lähtiäiskortteja ja miettimään lentoaikataulua. Todellisuus vasten kasvoja. 

Beijos, Emma