perjantai 16. joulukuuta 2011

Joskus on mentävä kauas, että näkisi lähelle.

''Vasta monikulttuuriset kokemukset tekevät ihmisen aidosti tietoiseksi omasta kulttuuristaan, ohjaavat ehkä rikkomaan kulttuuristen odotusten rajoja ja myös arvostamaan sitä kaikkea mitä omasta kulttuurista on saanut. Joskus on mentävä kauas, että näkisi lähelle. Omaa maataan rakastavat usein kaikkein voimakkaimmin ne, jotka asuvat tai ovat asuneet jossakin muualla.''

1. Ruoka.  

Ruoka täällä on aina jotenkin kauhean raskasta ja rasvaista. Jopa salaatti. Salaattia ja muita lisukkeita on aina tarjolla mutta niihinkin on lisätty öljyä ja suolaa. Ruokaa laitettaessa ihan yleisesti öljypurkki on aina hyvä olla lähettyvillä koska sitä käytetään loputtomia määriä yhden aterian valmistukseen. Mistähän ne vaihtarikilot sitten kertyy on hyvä kysellä.. ?
Ja olen kyllästynyt siihen vaaleaan pullamössöleipään. Haluan perunoita ja jauhelihakastiketta. Ruisleipää. Salmiakkia. 
Täällä ei ole olemassa lounasta jolla olisi tarjolla esim. vain riisiä ja kanaa. On riisiä, feijãota, ranskanperunoita, valkoista kastiketta ja punaista kastiketta, salaattia ja kaiken maailman lisukkeita. Ruan jälkeen ei kiitetä, mitä alussa ihmettelin, ja edelleenkin välissä viimehetkellä muistan olla kiittämättä. Mutta kiitos ikäänkuin korvataan sillä että kehutaan ruokaa ja ruoanlaittajaa. Ruoka syödään yleensä (ainakin omien kokemusten perusteella) melkoisen hiljaisuuden vallitessa, joka onkin sitten niitä hiljaisimpia hetkiä päivästä.




2. Koulu
En olisi ikinä uskonut että tulee jopa kohta ikävä sitä suomen ihanaa järjestelmällistä koulusysteemiä. Mutta koulusta olenkin täällä jo kertoillutkin jonkun verran. Siitä puheenollen tähän kuulumattomasti voisin hehkuttaa että pääsin luokalta ! Vaikka mitäpä sillä loppujen lopuksi on väliä. Säälistä ne minut kuitenkin päästivät.
Kuten olen aiemmin todennut on opiskelu aika olematonta. Läksyjä on vähän, mutta kotitehtäviä (esitelmiä ym.. ) paljon. Brasiliassa on julkisia ja yksityisiä kouluja. Minun kaupungista yksityisiä kouluja löytyy kaksi kappaletta.  Itse olen julkisessa, koska yksityiset tietenkin maksaa. Niissä on ( tai pitäisi ainakin olla ) parempi opetuksen laatu, tarkemmat säännöt jne..
Eli suurin ongelma koulussa on jatkumaton sekasotku. Koulusta tai luokka-asteesta riippumatta.


3. Liikenne
Mopoja, skoottereita ja moottoripyöriä. Ja edellisten liikenneonnettomuuksista saa kuulla uutisissa harva se päivä. Mitä suurempi kaupunki, sitä enemmän niitä löytyy. Mopolla on helppo pujotella suurissa autoruuhkissa jostain välistä, eikä se ole yhtä kallis kuin auto. Mopon saa kulkemaan nopeaa, ja siihen voi hyvällä mielikuvituksella lastata kyytiinkin mitä vain. 
Turvavyötä ei yleensä käytetä katukuvassa, ja sen käyttämättä jättämisestä sakotetaan. Jalankulkijat ylittää tien mistä sattuu ja milloin huvittaa, yleensä edes katsomatta tuleeko sitä autoa vai ei. Monissa autoissa on tummennetut lasit sekä edessä että takana. Ja musiikkia soitetaa. Mitä kovempaa sen parempi. Yksisuuntaisia katuja on ihan älyttömästi. Yritä siinä sitten aina etsiskellä liikennemerkkejä että saako tässä nyt ajaa vai ei.



4. Kieli
Senkin oppii jos vain haluaa. 
Minusta tuntuu että sanavalikoima ei ehkä ole ihan yhtä laaja kuin esimerkiksi suomessa. Jos jollakin parempaa tietoa niin saa valaista olenko ihan hakoteillä ? Tai siis lähinnä tarkoitan että sanoja varmaan löytyy, mutta vain pientä osaa niistä käytetään. Ja koulussakin portugalin tunnilla käytettään portugalin sanakirjoja aina vastaan tulevien sanojen varalta, joita kukaan ei ole ikinä kuullut. Eikä edes mitään sen ihmeellisempiä sanoja. 
On monia sanoja mitä ei löydy sanakirjasta, mitä ihmiset käyttää, ja sitten asiayhteydestä riippuen yrittää miettiä että mitähän tämä kyseinen sana tällä kertaa tarkoittaa.  

5.Aika
Suomalainen sopii tapaamisen, ja on paikan päällä viittä, kymmentä minuuttia aikaisemmin. 
Mutta kun brasilialainen sopii tapaamisen kello neljäksi, alkaa hän suunnitelemaan lähtöä viisi yli neljä.

Oikeasti on jännä miten tavat, käytännöt, normit ja kulttuuri on kaikissa maissa erilainen. Jokaisesta maasta löytyy jotain mitä ei toisesta löydy. Ja kun miettii miten monia maita on ja jokaisella maalla ainutlaatuinen oma kulttuuri...
On paljon nähtävää ja opittavaa..


Ajattelin nyt vain vähän listata tuollaisia yleisiä juttuja täältä.. Olisi tullut ehkä vielä lisääkin, mutta pitää lähteä pikkuhiljaa valmistautumaan päättäjäisiin. Ei siis omiin vaan kaverin, jotka on tänään illalla. : ) Pääsin muuten koulustakin läpi ! Eli ensi vuonna kolmoselle ! : ))

 Beijos, 
Emma

2 kommenttia:

  1. haha liikenne kuulostaa ihan laosilta ja koulu myös :P haha onnea kun pääsit läpi olen hyvin ylpeä

    VastaaPoista
  2. Heei anteeksi etten oo pitkään aikaan kommentoinu :(( Lomailen.. Hehee ja taukoa tulee sitte myös koneesta. Mutta kivan kuulonen liikenne tosiaan.. Ja totta tuli ihan thaimaa ja laos mieleen :D
    Oi olen ylpeä! Oot jo kolmannella ;) Mutta totta.. Osaat sitte arvostaa suomalaista ruokaa ja kulttuuria ku palaat :) Ikävä on jo.. Mutta nauti muruseni siellä! :) <3

    VastaaPoista