tiistai 24. huhtikuuta 2012

Minivaihto !

Kotona taas ! Niinkuin tuossa edellisessä postauksessa jo mainitsin, viime viikko vierähti minivaihdon merkeissä Santa mariassa ! Eli vähän suuremmissa ympyröissä entä mitä täältä ipên huudeilta löytyy.. Aika siellä meni tosi nopeasti mutta ihan tyytyväinen oli kun viimein palattiin takaisin kotiin. Olen jo niin kiintynyt tähän paikkaan, ihmisiin ja minun perheeseen että en tiä miten sen edessä häämöttävän lähdön kanssa käy. Minulle harva se päivä joku muistuttelee lähdöstä ja lähtiäisiinkään ei kovin monia innokkaita ole. Nyt kun on pikkuhiljaa tuo lähtö iskenyt eteen niin olen yrittänyt olla sitä miettimättä ja vähän samalla ottaa etäisyyttä suomeenkin, että eletään nyt loppuaika kokonaan täällä.. sen jälkeen on sitten aika miettiä ja pohdiskella niitä suomen ongelmia. 
Mutta joo.. miten minusta tuntuu että nämä minun tekstit on muuttumassa jotenkin hieman mollivoittoisiksi.. Eli takaisin Santa mariaan. 
Minun koulu oli yksityinen huippukoulu kaupungin keskustassa. Tosi paljon koulusta tykkäsin, vaikka onnellinen kyllä saan olla kun olen yleisessä koulussa niin ei tarvii joka päivä vääntää fysiikan koetta. Aika vierähti koulun parissa ja muiden vaihtareiden kanssa hengaillessa. Kaiken kaikkiaan meitä oli kuusi vaihtaria, Suomi, Norja, Turkki, Saksa, Italia ja Belgia - ja hyvin tultiin juttuun. Kierreltiin englanninkielisiä kouluja esittelemässä omia maitamme, ja sitten vielä jokainen omalla koulullaan veti tarpeen mukaan esitelmiä... Puhuin tuon yhden viikon aikan suomesta niin paljon että jo kyllästyttää. Ensimmäinen lausahdus kun uuden henkilön kanssa satun juttusille on '' Suomi. Eikö siellä ole tosi kylmä ? '' 
       Mutta eiköhän se suomalaistenkin kuva Brasiliasta ole aika kärjistynyt. 




Rannat, aurinko, samba, karnavaalit ja jalkapallo. Ja se että brasiliassa asukkaat on joko tummia tai intiaaneja. Noh.. on kai tuosta neljäsosa totta, mutta esimerkiksi meidän koulussa on tasan yksi tummempi ihoinen oppilas, monet ei edes osaa sambaa, rannat on kaukana ja ulkona kahdeksan astetta lämmintä. 
No mutta joo.. en nyt tästä alkanut oikeastaan kirjottamaan joten laittelenpa kuvia Santa mariasta ja yhdesltä AFS:n illalliselta pari viikkoa takaperin ! 

Turkki, Italia, Thaimaa ja Suomi


Antonio Pradon alueen AFS vaihtarit, vapaaehtoiset ja tulevat vaihtarit
Turco !

Italia ! <3

Saksa !

Ei edes neljäänpekkaan onnistuttu syömään...

Minun viikon mittainen koti

AFS - Another Fatt Student...
Belgia <3

Hostsisko Camilla !

Terceiro ! Yksi niistä luokista joille kävin vetämässä suomi esitelmää : ))

Pitää tästä lähteä nyt katsomaan minun perheen kanssa illan saippuasarjaa globolta, joten nähdään taas, até mais my povo ! : )  


Beijos !
- Emma 

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Hahahaah I'M BACK ;) Voi voi.. Liian paljo jääny kommentoimatta :( Mutta ei voi mitään.. Ihania postauksia kaikki on ollu, vaikka tosiaan välissä hieman mollivoittosta. Mutta sinut tuntien ei ole ihme... ;)
    Jep.. Pidetään eroutta jos se mitenkään mahdollista. Hah on se. Joten pidä hauskaa ilman minua, niinku oot tähänki asti tehny hahaha. Ja mie pidän _todella hauskaa_ täällä ilman sinua..
    Olet rakas. Haleja <3

    VastaaPoista
  2. Hei,
    olen myös vaihdossa Brasiliassa ja kysyisin vaan että kuinka nopeasti opit kielen? Oon ollu täällä vähän päälle 2 kk ja kieli on aika vaikeaa. Kävitkö jollakin kurssilla Suomessa?
    Kiitos paljon vastauksesta:)

    VastaaPoista
  3. Hei ! Suomessa kävin sellaisen lyhyehkön ykköstason portugalin kielikurssin jonka jälkeen osasin sanoa että Bom dia,Eu sou Emma. Kyllä siitä jonkun verran apua oli, mutta ensimmäiset kuukaudet mentiin tietenkin pelkillä Sim ja Não vastauksilla, kyllä siinä 2 kuukauden kohalla alkoi jotain jo jostain ymmärtämään mutta syvällisemmät keskustelut oli vielä neljänkin kuukauden päästä vähän hakusessa. Kieleen ihan lopullisesti pääsin ite ainakin sisälle vasta puolen vuoden jälkeen jos oikein muistan,.. nyt kun yhdeksän kuukautta jo mennyt rikki niin unet ja ajatukset on portugaliksi, ja puhuminen ei töki enään yhtään. Kyllä sen siitä oppii, mutta jos haluaa hyvin oppia niin pitää vähän vaivaakin sen eteen nähdä. Esim. Katsoa telkkaria, yrittää lukea sanomalehtia ja kirjojakin, kun tulee vastaan uusia sanoja merkata ylös ja ettiä käännöksiä, aina kysyä kun ei tiedä, vaihtaa puhelimen valikko portugaliksi,lopettaa kokonaan englannin puhuminen, koulussa yrittää tehdä annettuja kirjoitustehtäviä, harjoittaa kirjottamista sanelusta jne.. Ihan pienellä panostuksella alkaa se kieli sujua entistäkin nopeammin : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon:) itse opiskelen sellaisen kirjasen avulla koulussa ja kun olen koulussa vain kuunteluoppilaana niin pystyn siellä vain harjoittelemaan kieltä. Osa kavereista on jo kääntänyt kielen englannista portugaliksi ja itse yritän puhua, mutta olen vähän ujona.. Mitä ymmärtämiseen tulee, pystyn keskustelusta nappaamaan jotain sanoja ja täten voin arvata, mistä puhutaan

      Poista